Miksi Innohome?

Yli 50 % kaikista kotien tulipaloista alkaa keittiöstä. Ne olisivat lähes kaikki estettävissä kotimaisen Innohomen Liesivahdilla. Innohomen Suomessa suunnitellut liesiturvalaitteet ovat nykyaikaisinta paloturvatekniikkaa, jolla voidaan ennaltaehkäistä suuri osa kotikeittiöiden tulipaloista.

Innohome on vuonna 2005 perustettu innovatiivinen suomalainen yritys ja liesiturvalaitteiden maailmanlaajuinen markkinajohtaja. Kehitämme ja myymme älykkäitä järjestelmiä keittiöiden ja kotien turvaksi. Innohomen patentoitu teknologia on kerännyt useita kansainvälisiä tunnustuksia, ja liesiturvalaitteitamme on asennettu kansainvälisesti jo yli 400 000 kohteeseen.

Innohome auttaa sinua pitämään rakkaasi, kotisi ja omaisuutesi turvassa.

Group Created with Sketch.
Group Created with Sketch.

Hälytys jo ennen myrkkykaasuja ja tulipaloja

Innohomen Liesivahdit ovat itseoppivia paloturvalaitteita, joiden edistyksellinen ja palkittu teknologia on suomalaisen tuotekehityksen tulosta. Ne reagoivat vaaratilanteisiin jo ennen myrkyllisten kaasujen muodostumista, ja ennen kuin tulipalo syttyy, sammuttaen lieden ja aktivoiden lisäksi mahdollisia lisähälyttimiä.

Perinteinen palovaroitin ei aina auta

Perinteinen palovaroitin varoittaa vasta kun tulipalo on jo saanut alkunsa. Niitä ei myöskään suositella asennettavaksi keittiöön, sillä ne aiheuttavat paljon virhehälytyksiä. Perinteisistä palovaroittimista ei myöskään ole apua, jos kukaan ei ole kotona tai henkilö on jostain syystä kyvytön vastaamaan hälytykseen.

Helppoa lisäturvaa ja tukea itsenäiseen asumiseen

Innohomen liesiturvalaitteiden asennuksen ja käytön helppous on markkinoiden huippuluokkaa.  Liesiturvalaite on myös erinomainen ratkaisu itsenäisen asumisen tukemiseen silloin, kun lieden käyttö on riskialtista esimerkiksi korkean iän, sairauden tai oppimisvaikeuksien takia.

Suomalainen markkinajohtaja ja testimenestyjä

Laitteemme ovat testimenestyjiä, jotka ovat läpäisseet kaikki SINTEF:in liesiturvatestit. Innohomen Liesivahdit täyttävät EU:n liesiturvalaitteiden standardin EN 50615:2013 vaatimukset.

Kansainvälistä kehitystä

Kansainvälinen tietoisuus liesiturvalaitteiden mahdollisuuksista on lisääntymässä. Liesiturvalaitteille on luotu EU-standardi, ja Norjassa säädösten mukaan jokaiseen uuteen keittiöön tulee asentaa liesiturvalaite.

Iso-Britannian palolaitokset tekevät tiivistä yhteistyötä Innohomen kanssa, ja joissain kunnissa liesihälyttimiä on alettu jakamaan ilmaiseksi riskiryhmille.

EU-liesiturvastandardi

EU-standardi EN50615 lieden turvalaitteille on julkaistu

Liedet ovat suurin yksittäinen syy kodin tulipaloihin, jotka aiheutuvat lähes yksinomaan käyttäjän virheestä tai huolimattomuudesta. Nämä palot olisivat ehkäistävissä nykyaikaisilla turvalaitteilla – kuten Innohomen Liesivahti-tuotteilla – mutta niiden yleistymistä on haitannut se, ettei niiden toimivuudelle ole ollut yleisiä kriteereitä.

Standardi EN50615, joka määrittelee liesivahteja koskevat vaatimukset, julkaistiin 6.3.2015. Standardin täyttävät laitteet ehkäisevät tehokkaasti kotikeittiöissä syntyviä tulipaloja. Standardi selkeyttää tilannetta markkinoilla ja auttaa kodin paloturvallisuudesta kiinnostuneita tekemään oikeita ostopäätöksiä.

VTT Expert Services on testannut Innohome Liesivahdit ja todennut niiden täyttävän standardin vaatimukset.

Innohome SGK510 Declaration Of Conformity

Lue lisää – artikkeli on julkaistu kansainvälisessä Fire Safety Search -uutispalvelussa.

Innohome Liesivahteja on saatavana mm. Elfin-ketjun liikeistä, hyvinvarustelluista kodinkoneliikkeistä ja useista verkkokaupoista.

Katso Innohome-jälleenmyyjät täältä.

Palkinnot

Innohomen Liesivahdille on myönnetty CES 2016 Innovation Awards Honoree -palkinto Accessible Tech -kategoriassa.

Palkinto julkistettiin 10.11.2015 CES Unveiled -tapahtumassa New Yorkissa. Tapahtumassa oli mahdollista tutustua vuoden innovatiivisimpiin tuotteisiin ja teknologioihin kaksi kuukautta ennen CES 2016 elektroniikka- ja kuluttajateknologiamessuja, jotka pidetään Las Vegasissa Nevadassa ensi vuoden tammikuussa

CES Innovation Awards on vuosittainen kilpailu, jossa keskitytään erityisesti kuluttajateknologiatuotteen suunnitteluun ja tekniikkaan. Palkintoa pidetään yhtenä arvostetuimpana kuluttajateknologian alalla.

Innohomen kotimainen teknologia ja innovatiiviset tuotteet ovat voittaneet vuosien varrella myös muita palkintoja sekä Suomessa että kansainvälisesti.

  • CES 2016 Innovation Awards Honoree -palkinto
  • Finnish Security Awards 2015 Vuoden turvallisuuspalkinto
  • IFSEC 2014 -paloturvallisuuspalkinto Active Fire Product Innovation -kategoriassa
  • Brittiläisen FIRE-lehden EFE Awards (Excellence in Fire and Emergency) -palkinnot vuosina 2014 ja 2016
  • Tasavallan presidentin innovaatiopalkinto 2007
  • Tuottava Idea -palkinto 2007