Tornitaloissa sattuu ja tapahtuu, Innohome Liesivahti reagoi

Mitä korkeampi rakennus, sitä enemmän asukkaita. Sitä enemmän myös perunamuuseja liedellä ja puuhakkaita lemmikkejä yksin huoneistoissa. Suomalaisen Innohomen kehittämä älykäs liesiturvalaite on taloyhtiölle ja asunnon omistajille helpoin tapa suojautua kerrostalojen yleisintä yksittäistä tulipalon aiheuttajaa vastaan – ja turvata samalla asukkaiden arki.

Innohome Liesivahti estää palon ja myrkyllisten kaasujen syntymisen

Suomen kerrostaloasunnoissa keittiö on selkeästi todennäköisin tulipalon syttymispaikka. Esimerkiksi Helsingissä jopa 68 % kerrostalojen tulipaloista syttyy keittiössä (*. Yleisin palon aiheuttaja on lieden unohtuminen päälle tai sen kytkeytyminen vahingossa päälle, jolloin liedelle jäänyt ruoka tai palava materiaali on syttynyt tuleen (**.

Jo pienikin palo aiheuttaa tuntuvia kustannuksia materiaalivahinkojen, korjaustöiden ja niihin kuluvan ajan myötä – mittavammasta tulipalosta ja henkilövaarasta puhumattakaan.

Innohome Liesivahti ehkäisee liesipalot jo ennen niiden syttymistä kehittyneen lämpöanturitekniikkansa turvin. Liesivahti valvoo 24/7 ja toimii, vaikka kukaan ei olisi paikalla asunnossa.

Kustannustehokas ja älykäs investointi tornitaloihin

Kerros- ja etenkin tornitaloissa tulipaloilla on erityisen suuret seuraukset, sillä yhden onnettomuudesta voi kärsiä moni. Tulipalot ovat erityisen hankalia sammuttaa korkeiden rakennusten ylimmistä kerroksista.
Tulipalojen ennaltaehkäisy onkin paras keino suojautua palo-, savu- ja kosteusvahingoilta taloyhtiössä.

Esimerkiksi Norjassa liesiturvalaite on jo pakollinen jokaisessa uudisrakennuksessa, ja Ruotsissa liesivahteja asennetaan ahkerasti kotipalveluja tarvitsevien seniorikansalaisten koteihin siinä missä muitakin turvaa tuovia apuvälineitä.

Kerrostalopaloissa vahingot kumuloituvat

Kerrostalon huoneistopalossa asukkaat joudutaan usein tilapäismajoittamaan koko porraskäytävän osalta savun leviämisen vuoksi. Vaikka rakennuksessa olisi sprinklerit, niiden aiheuttamat vesivahingot voivat kohdistua useisiin asuntoihin.

Uudisrakennukset kohoavat Suomessa aina vain korkeammalle, jolloin toimivien paloturvallisuusratkaisujen merkitys kasvaa entisestään.

Vanhoissa kerrostaloissa puolestaan ei useinkaan ole toimivaa savunpoistoa porraskäytävissä, eikä palo-osastointia porraskäytävän ja kerroskäytävän välillä. Jos alakerroksissa syttyy iso tulipalo, se aiheuttaa samalla hengenvaarallisia palokaasuja ylempiin asuinkerroksiin.

Siksi tulipalojen ennaltaehkäisy kerrostaloissa jokaiseen asuntoon asennettavalla Innohome Liesivahdilla on viisas ja kustannustehokas sijoitus – myös vanhemmissa taloyhtiöissä.

Helppo ja huomaamaton

Innohome Liesivahdin kätevä autodiagnostiikka varmistaa järjestelmän toiminnan, eikä kuukausittaista testaamista tarvita. Innohome Liesivahti ei salli lieden käyttöä, mikäli liettä tarkkaileva lämpöanturi on irrotettu, mikä varmistaa, että Innohome Liesivahti on talon asukkailla myös käytössä.

Olitpa urakoitsija, rakennuttaja, isännöitsijä tai osakas, tyylikkään ja saumattomasti keittiön kiintokaluisteisiin sulautuvan Innohome Liesivahdin turvin voit nukkua yösi levollisemmin tietäen, että Innohomen väsymätön liesiturvalaite valvoo kiinteistön asunnoissa.

Lähteet:
*) Kling, T., Tillander, K., & Hakkarainen, T. (2014). Toimintavalmiuden vaikuttavuus asuntopaloissa. Helsinki: Helsingin kaupungin pelastuslaitos.
**) Kiinteistöposti.fi 4.3.2019: Sähköpalojen yleisin syy: lieden huolimaton tai valvomaton käyttö, ylitarkastaja Jukka Lepistön haastattelu, Tukes.

Lisää Liesivahdista

Tutustu tuotteeseen tarkemmin tai löydä jälleenmyyjä.