Sähköauto hallitsee latauksensa itse - miksi latausasemalle ei tarvita omaa sovellusta?
Charlie-latausasemat ja kotilatauksen ohjaaminen
Sähköautot ovat tuoneet autoiluun merkittäviä teknologisia muutoksia verrattuna perinteisiin polttomoottoriautoihin. Yksi keskeisimmistä eroista on se, että lähtökohtaisesti kaikissa uusissa sähköautoissa on tarjolla ohjelmisto ja mobiilisovellus, joilla käyttäjä voi hallita erilaisia toimintoja – myös lataustapahtumia.
Autovalmistajat ovat ottaneet näiden käyttöliittymien kehittämisen yhdeksi oleelliseksi osaksi tuotekehitystään, ja niiden voidaan olettaa kehittyvän jatkuvasti entistä monipuolisemmiksi ja käyttäjäystävällisemmiksi. Ohjelmistoja päivitetään huoltojen yhteydessä sekä välillä myös etänä, joten jo käytössä olevien sähköautojenkin toimintoja voidaan näin parantaa.
Kun bensiiniautossa tankkaaminen on yksinkertaisesti polttoaineen lisäämistä, sähköauto tarjoaa käyttäjälleen paljon enemmän hallintamahdollisuuksia itse lataustapahtumaan. Auton ohjelmiston avulla käyttäjä voi ajastaa latausten ajankohdan, säätää lataustehoa ja optimoida energiankulutusta esimerkiksi edullisempien sähkön hintojen mukaan. Lisäksi sama ohjelmisto mahdollistaa mm. ilmastoinnin etäkäynnistyksen, ovien lukituksen hallinnan ja monia muita toimintoja, jotka parantavat käyttömukavuutta.
Charlie-latausasemat on suunniteltu hyödyntämään tätä sähköautojen ”älykkyyttä”. Koska sähköautoissa on jo olemassa oma ohjausjärjestelmänsä latauksen ajastamiseen, ei vastaavaa tarvita itse latausasemassa. Tämä tarkoittaa, että latausasema voi keskittyä tarjoamaan yksinkertaisen ja tehokkaan latauskokemuksen, jossa auto itse määrittelee latausasetukset käyttäjän toiveiden mukaisesti.
Pörssisähkön hyödyntäminen latauksessa
Charlie-latausasemat tarjoavat myös mahdollisuuden hyödyntää pörssisähköohjausta, jolloin lataus voidaan ajoittaa vuorokauden edullisimmille tunneille. Käyttäjä voi itse tarkastella sähkön tuntihintoja ja ajastaa latauksen niille hetkille, jolloin sähkö on halvimmillaan. Lisäksi on olemassa ulkopuolisia sovelluksia, kuten Synergi ja Gridio, jotka automatisoivat prosessin ja optimoivat latauksen halvimpien tuntien mukaan. Myös monet sähköyhtiöt tarjoavat palveluita, jotka helpottavat latauksen ajastamista edullisimman sähkön mukaan. Tämä tekee sähköautoilusta kustannustehokkaampaa ja tukee älykästä energiankäyttöä.
Kuinka käytän älylatausta Innohome Charlie -latausaseman kanssa?
Mahdollisuuksia on useita:
1. Auton oma sovellus: ajasta itse haluamasi latausajankohdat halvimmille tunneille. Monen automerkin omalla sovelluksella on mahdollista asettaa erilaisia ajastusmahdollisuuksia esim. joka yö klo 01-06 tai vain tietyt tunnit tulevana yönä. Jos seuraat päivittäin pörssisähkön hintoja ja haluat itse kontrolloida enemmän latausten ajankohtaa, tämä on todennäköisesti sinulle paras vaihtoehto.
2. Älylatauspalvelua tarjoavat Synergi ja Gridio ovat molemmat erikoistuneet latauksen ajastamiseen automaattisesti vuorokauden edullisimmille tunneille. Asetat itse milloin haluat autosi olevan ladattu ja kuinka täyteen, sovellukset selvittävät halvimman latausajankohdan ja lataus käynnistyy automaattisesti. Synergin ja Gridion sovellukset ovat ilmaisia käyttää ja toimivat useimpien eri sähköautomallien kanssa. Kun haluat päästä helpolla ja varmistaa, ettet maksa latauksesta liikaa, nämä sovellukset sopivat sinulle.
3. Sähköyhtiöiden tarjoamat mahdollisuudet: esim. Fortum Älylataus ja Nordic Green Energyn mobiilisovellus. Näillä voit myös automatisoida latauksen tapahtumaan aina edullisimpien tuntien aikana.
*)Elenian verkkoalueella asuville on tarjolla uusien sähkömittareiden myötä myöskin mahdollisuus ajastaa latauksia, joko tuntikohtaisesti itse tai pörssisähkön edullisimpien tuntien mukaan automaattisesti. Uudet sähkömittarit mahdollistavat myös esimerkiksi vuorottelun sähkölämmityksen ja latauksen välillä, jolloin yön halvimmat tunnit voidaan hyödyntää lataukseen asumismukavuudesta tinkimättä.
Kaikki yllä olevat tavat sopivat käytettäväksi Innohome Charlie latausaseman kanssa, eivätkä vaadi erikseen toimia latausaseman suhteen. *) Jos Elenian sähkömittarin kuormanohjausrelettä käytetään latausaseman ohjaamiseen, on sähköasentajan asennettava ohjauspiiriin erillinen kontaktori.
Kuormantasaaminen Charlie-latausasemien kesken
Entä jos samasta sähköliittymästä jaetaan sähkö useammalle latausasemalle?
Innohome Charlie-3 ja Innohome Charlie-C malleja voi kytkeä 2–4 kappaleen sarjaan. Sarjassa olevat laitteet hoitavat kuormantasauksen automaattisesti keskenään, kun asennusvaiheessa on tämä ominaisuus määritelty käytettäväksi. Jos latausasemalle on asennusvaiheessa määritelty esimerkiksi 22kW maksimiteho, ja latausasemia on kytketty sarjaan 4 kappaletta, määräytyy käytössä oleva latausteho sen mukaan, kuinka monta autoa on samaan aikaan latauksessa.
Jos olet ainoa lataaja, saat kaikki 22kW omaan käyttöösi. Kaksi latauksessa olevaa autoa jakaa kilowatit keskenään, jolloin kumpikin saa 11kW. Jos kolmas auto liittyy mukaan, kilowatteja on käytössä 7,3 per auto, ja neljännen auton liittyessä joukkoon riittää kullekin autolle 5,5kW. Näin jokainen saa autonsa ladattua, mutta kiinteistön pääsähköihin ei tarvitse puuttua.
1 auto 🚗
2 autoa 🚗🚗
3 autoa 🚗🚗🚗
4 autoa 🚗🚗🚗🚗
* Latausteho per auto
Mitä pitää ottaa huomioon latausaseman hankinnassa?
Teollisuuskiinteistön palvelutaso paremmaksi helpolla ja luotettavalla latausratkaisulla
Espoon Mankkaalla sijaitsevaan teollisuuskiinteistöön asennettiin elokuussa kolme Innohome Charlie sähköauton latausasemaa. Kiinteistön omistaja Timo Hakkarainen kertoi, että hänen asiakasyrityksien henkilökunta on hankkinut sähköautoja ja latausmahdollisuutta on häneltä usein kysytty. Innohome Charlie oli helppo valinta latausasemaksi.
”Tarvitsin helppokäyttöisiä ja luotettavia latureita kolme kappaletta. Asiakasyrityksien henkilökunnan pitää päästä helposti lataamaan autot. Charlie on suomalainen laite ja STUL-takuun myötä luotin siihen, että laite on luotettava pitkässä juoksussa” Timo toteaa.

Lataaminen haluttiin tehdä mahdollisimman helpoksi käyttäjille, joten tunnistautumista tai latauskohtaista mittarointia ei latausasemiin haluttu. Riittää, että käyttäjä kiinnittää latauskaapelin autoon ja lataus alkaa automaattisesti.
”Erilaisten tunnisteiden ja laskutuksen hallinnointi kustantaa yleensä paljon enemmän kuin käytetty sähkö, sekä vie paljon aikaa, joten käyttäjälle helppo lataus tarkoittaa samalla myös helppoutta kiinteistön omistajalle” kommentoi Innohomen toimitusjohtaja Juha Mört.
